On ihanaa olla elossa ja kuulua Jumalalle. Olen tullut pikkuhiljaa tutuksi seurakunnalleni ja vica versa. Olen iloinen kun saan tuntea kuuluvani jonnekin, jossa minusta välitetään ja pidetään huolta. Minusta ollaan kiinnostuneita, työpanostani arvostetaan ja minulla on aina joku, joka auttaa ja ohjaa minua elämän suurissa kysymyksissä tai neuvoo ongelmissa. 

Seurakunta on minulle kuin lämmin ja rakastava perhe. On etuoikeus tulla näin monella tapaa välitetyksi tässä kylmässä ja kovassa maailmassa, jossa ihmistä raastaa rakkauden puute.

Minuakin se raasti. Äiti ja Isä erosivat ollessani ylä-asteella ja äitiraukka elätti meidät neljä lastaan yksin. Koulukiusaaminen alkoi ala-asteella. Olin jo pitkälle masentunut ylä-asteelle mentyäni ja juoksin jatkuvasti kuraattorilla puhumassa murheitani. Pakenin todellisuutta fantasiakirjallisuuteen.

Rakkauden kaipuuni johti minut pornografian pariin ja olin vahvasti addiktoitunut siihen hyvän olon tunteeseen, mitä hetkellinen helpotus tuotti. Jouduin kuitenkin nopeasti toteamaan, mitä enemmän näin, sitä enemmän piti nähdä. Kun kyllästyin naisiin, himoitsin miehiä, ja sen jälkeen eläimiä, transseksuaaleja, etnisiä ihmisiä, hentaita, futanaria, bondagea, guroa, insesmiä, sadismia...siis aivan kaikkea kaikissa eri muodoissaan ja variaatioissaan. Mikään ei tyydyttänyt minua, vaan joka kerta jäi sydämeen sellainen aukko, jota ei mikään voinut täyttää.

Sitten kävin rippileirin Aholansaaressa Nilsiässä talvilomalla 2004. Leiri oli muuten ikävä siellä olevan erään riparilaisen takia, jolla oli jotain hampaankolossa minua vastaan, mutta isoset ja aikuiset olivat ymmärtäväisiä ja olin kovin otettu saamastani vastaan otosta. Uskonasiat rupesivat kiinnostamaan.

Leirin jälkeen päätin lukea raamatun edes kertaalleen läpi. Aloitin lukutoukkana kirjan alusta asti ja luin vanhaa testamenttia monta sataa sivua, kunnes saavuin sananlaskuihin. Sitten eräänä iltana taas lukiessani minä vain yhtäkkiä ymmärsin, että "Tässä on se juttu, mitä minä olen etsinyt koko elämäni ajan". Sitten koin valtavaa helpotusta ja hyvää oloa. Itkin helpottuneena ja onnellisena Jumalan valtavassa syleilyssä, kun pyhä henki täytti minusta kaikki ne aukot, jotka omat himoni olivat jättäneet tyhjiksi.

Raamatun olen lukenut jo kaksikin kertaa läpi ja aina se vain jaksaa kiinnostaa. Uskossa olen jo ollut viisi armon täyttämää vuotta, ja Herra on parantanut minut addiktiostani pikkuhiljaa.

Jumala on minun isäni, seurakuntani on perheeni ja jokainen maailman uskovainen kristitty on veljeni tai sisareni. Maailma näyttää yht'äkkiä aikasen paljon valoisammalta paikalta :).

On kyllä kaikennäköistä ehtinyt tapahtumaan tässä välissä. En oikeastaan ehdikään kirjoitella niin usein nyt, kun olen koko ajan tekemässä jotain. Sitä paitsi koneeni kaatuu joka kerta kun yritän nettiin päästä:D.

Olen hengannut Espoonlahden Helluntaiseurakunnassa nyt viimeiset muutaman viikkoa. Siellä on hyvä olla, joten kävin aikuiskasteella ja liityin siihen seurakuntaan. Ihmeellinen juttu sinänsä tuo, että menin sinne. Olin rukoillut hyvää seurakuntayhteyttä jo aikaisemmin, ja tyydyttääkseni sydämeni kaipausta päästä virkistymään yhteisestä uskosta veljien ja sisarien kanssa, päätin käydä jossain hengellisissä kokouksissa.

Sitten tapahtui ollessani Helsingin Taiteiden yössä Oneway Missionin omassa bändi-illassa, että tapasin erään vanhemman sisaren, joka kertoi minulle tästä srk:sta. Hän kysyi, että haluaisinko tulla heti seuraavana päivänä sinne nuorten iltaan, ja minä siinä nohevana poikana, että "mikäs siinä". Menin siis nuorten iltaan, ja katso, siellä oli kaikki instrumentit mitä bändin perustamista varten tarvitaan. Sitten vain ilmoitin, että nyt ruvetaan pojat soittamaan. Eipä meitä siellä ollut kuin neljä jannua, mutta oli niin hauskaa! Eikun seuraavalla viikolla uudestaan!

Kun oli niin hyvä olla nuorten illassa, päätin mennä kokouksiinkin heti seuraavana päivänä. Siellä oli sellainen roteva ja määrätietoinen pastori, joka heti kokouksien välissä tuli kyselemään minulta kaikennäköistä, kuten "Kauankos veli on ollut uskossa?", "Onko kasteasiat kunnossa?" ja "Mistä olet kotoisin?". Juttelimme siinä sitten asioitani läpi ja jäimme siinä kasteesta juttelemaan toviksi pitempäänkin, ja hän kehoitteli tulemaan kasteelle, että pääsen seurakuntaan mukaan.

Aluksi en tiennyt, miten siitä pitäisi jatkaa eteenpäin--ja kyselin monilta läheisiltäni mielipidettä asiaan--mutta sitten tulin vain miettineeksi yhtä asiaa. Jos kerran Herran tahto on, että minullakin olisi oma seurakunta jossa pystyisin kasvamaan uskossa, niin miksi en liittyisi siihen?

Tämä sôkeeraavan juonipaljastuksen jälkeen haluan vielä lohduttaa läheisiäni: Vaikka nyt käyn Helluntai seurakunnassa, niin ei se minusta mitään hörhöä tee. Ihmisiä ei ole kuin Kristuslaisia ja ei-uskovaisia. Kaikki uskovat ovat minun veljiäni ja sisariani, eikä kannata antaa nimien ja jaoitteluiden väittää muuta.

 

 

Kesäloma on ohi. Palasin töihin maanantaina, mutta lööbailu jatkuu vielä toistaiseksi.
Olen töissä Espoon steinerkoulussa sivarina. Oppilaiden loma jatkuu vielä pari viikkoa
ja sen aikaa me sivarit lähinnä syömme ja yritämme saada ajan kulumaan.

Hyvä puoli tässä on se rauhallinen tahti, jolla pääsee taas totuttautumaan työhönlähtemis-rutiineihin ja ajankäyttöön. On se hieno juttu kun taas on kiinteä aikataulu: Tiedän milloin olen tavattavissa ja mitkä osat viikosta on hyvä käyttää lepäämiseen. En voi hyvällä tahdollakaan luvata mahdottomia kavereilleni ja vaikkapa lähteä joka viikonloppu reissuun läheisten luokse.

Sitten on tietysti ajan kuluminen. Vuosi lähestyy vääjäämättömästi loppuaan, ja samoin tekee sivarikin. Palvelukseni on laskettu loppuvaksi Joulukuun 24. päivä ;D. Pidän sivarin päättymistä hyvänä joululahjana.

Olen ajatellut lähteä palveluksen jälkeen Kauniaisten Raamattuopiston musiikkilinjalle. Sinne ei järjestetä lainkaan pääsykokeita, vaan opiskelemaan pääsee hakemusten perusteella. Siellä saa opiskella sellainen 30 oppilasta kerrallaan, joten porukka on sopivan tiivis ja tullee vuoden aikan hyvin tutuksi. Siellä saisi opiskella vähän kaikenlaista etnomusiikista heviin ja jonkin tietyn instrumentin osaamisesta levytykseen ja studiotekniikkaan.

Saisin asua opistolla sellaisella 430 eurolla kuukaudessa ja hyö järjestävät ylläpidon opetuksen lisäksi :D. Opintotuet kattaisivat suurimman osan kuukausittaisista asumis,- ja opintokustannuksista, joten pieni opintolaina voisi auttaa minua elämään seuraavankin vuoteni mukavasti.

Jujuna on tietysti, että siellä opetetaan myös uskon asioista ja raamatusta musiikin ohella. Enpä siis usko ainakaan tällaisen opetuksen kovin montaa ateistia tai muun uskoista kiinnostavan--välitön johtopäätös: siellä saattaa olla samanhenkisiä ihmisiä. Sitä paitsi Raamattuopistoilla on vähän semmoinen parittajan maine, että useat uskovat ovat löytäneet itsellensä sieltä seurustelutoverin. Enpä kiellä minäkään sen hieman kiehtoneen mieltäni, että opistolta saattaisi löytyä joku mukava tyttö, jonka kanssa yksi asia saattaisi johtaa toiseen ;). 

Cheers!

Oh. Onpas hienoja ominaisuuksia tässä hökötyksessä. Eikö olekin nätti kuva? Olisi niin siistiä näppäillä itse kuvia kameralla ja sitten latailla oman mielensä mukaan niitä tänne tekemään pointin. Mutta asiaan.

Viiden viikon pituinen kesälomani alkoi eilen. Olen jo kaavaillut kaikennäköistä aktiviteettia itselleni kesän ajaksi. Pääasiassa se tekeminen koostuu ketjuvierailemisesta, eli vuoronperään käyn kaikkien tuttujen ja ystävien ja sukulaisten luona. Siinä sitä aikaa kuluu, vaikka toki en voi vaivata ketään kohtuuttomasti kuokkimalla heidän luonaan kauempaa kuin on säädyllistä. Siksi ajattelin silloin tällöin myös käydä laulamassa kaduilla. Se on nimittäin yksi asia, mitä minä pystyn tekemään Herran kunniaksi. Kun on Isä suonut hieman nuottikorvaa, ääntä ja kitaransoittotaitoja ynnä esiintymisvarmuutta, niin miksipä en menisi laulamaan ihmisille Jumalasta?

Juuri nyt nautin kiireetöntä iltapäivää rakkailta Mauritaniaan muuttavilta veljeltäni ja sisareltani sosialisoimieni gospelmusiikki-levyjen, makeisten ja kermaisen teen seurassa. On muuten ihme juttu tuo kerma. Kun olen päässyt sen makuun, niin nyt ei mieleni tee muuta kahvin tai teen seurassa juoda. Luxusta.

Kävinpä muuten pitkästä aikaa maallisen isäni luona. Kännissä kuulemma jo kolmatta päivää putkeen. Hänet lomautettiin töistä muutamia kuukausia sitten. Tekee pätkätöitä suvun yrityksessä ja korjailee käytettyjä autoja kaverinsa luona, mutta sillä ei lyö leiville. Sisko juo isän kanssa silloin tällöin ja polttaa tupakkaa. lopetti opiskelunsa vaatetusalan ammattikoulussa jossain vaiheessa. Isoveli asuu äidin luona vihdissä. Juo ja miettii elämän tarkoitusta. Ja kuulemma pieninkin sisareni on aloittanut polttamisen. Äiti taas ajattelee perustaa oman yrityksen.

Ei heistä taida kukaan oikein uskoa Herraan. Siksi, jos tunnet myötätuntoa perhettäni kohtaan, niin rukoile heidän puolestaan. Minä teen niin myös, mutta välillä en pysty olemaan niin huolissani , että jaksaisin rukoilla heidän puolestaan kovinkaan kauaa. Kummaa. Mutta kyllähän asiat ovat hoidossa. Jumala ei ole liian heikko auttamaan.

Keltainen lehdistö on kovin lahjakkaasti jaksanut uutisoida siitä kuinka taannoista Venäjä-Suomi maaottelua edelsi pienoisia levottomuuksia katsojien joukossa. Noh, allekirjoittanut oli myös paikan päällä, joten miksipä en minäkin antaisi teille oma raporttini tapahtuneesta.

Kaikki alkoi muutamia kuukausia sitten, kun kämppätoverini ehdotti viattomalla futisfanin innostuneisuudellaan edellämainitun ottelun seuraamista livenä. Suostuin ja hän tilasi liput ennakkoon halvemmalla. Meidän lisäksemme ottelua seuraamaan olisi tullut minua aikaisemmin Espoon steinerkoulussa palvelleet kolme siviilipalvelijaa ja heistä erään pikkuveli.

Pukukoodina oli valkoinen paita, mutta Suomi-huivit ja mahdolliset liput olivat edustava lisä--kämppis antoi minulle huivinsa ja otti itselleen Suomen lipun viitaksi. Ottelua edeltävän kahden tunnin aikana minä ja kämppäri seisoskelimme Helsingissä Kampin edustalla odottamassa muita seurueemme jäseniä.

Kampista oli lähtemässä kulkue Helsingin Stadionille. Siksi sinne olikin kokoontunut iso joukko Suomen kannattajia. Monet olivat pukukoodinsa omaksuneet. Il capo--Italialainen "johtajaa" tarkoittava sana, jota käytetään sellaisesta kaverista, joka huutaa megafoniin mitä väkijoukon pitää seuraavaksi huutaa--oli tehokas herättelemään kannattajien ryhmähenkeä. Ei liene kovin rohkeaa sanoa, että monet olivat luultavasti juovuksissa.

Marssi ehti alkaa, ennen kuin ehdimme kaikki kokoontumaan, joten juttelimme hetken odotellen viimeistä sivaria. Seuralaiseni olivat myös hieman tinttailleet alkoholia, ja ehkä jutut olivat sen mukaiset tai sitten seuralaiseni ovat sellaisia luonnostaan. Kukin itse arvioikoon onko korrektia laskea leikkiä Venäläisten hakkaamisesta ryhmähurmoksen varjolla. Joka tapauksessa, viimeinen toverimme oli jäänyt eduskuntatalon eteen bussipysäkille ja siis kiirehdimme joukon perään, joka myös käveli sitä kautta ottelupaikalle.

Venäjän kannattajat kulkivat kaikki tien vasemman puoleista jalkakäytävää ja Suomalaiset taas vastakkaisella puolella, sillä keskellä autotietä seisoi läpäisemätön muuri Poliisiautoja,  mellakkavarustein aseistautuneita poliiseja ja jopa poliisikoiria näkyi siellä ja täällä. Yhtäkkiä havahduin siihen kun näin jonkin esineen--mahdollisesti kaljatölkin--lentävän Suomalaisten riveistä Venäläisiä kohti. Näin kuinka kaksi miestä polki erästä maassa makaavaa, kenestä en osannut sanoa oliko hän Suomalainen vaiko Venäläinen. Monet Suomalaisista herjasivat kadun vastakkaisella puolilla kulkijoita ja näyttivät vahvaa kansainvälisten käsimerkkkien asiantuntemustaan suurella antaumuksella. Vähän väliä kajahti Il capon kannatushuuto, jota seurasi voimakas vastaus väkijoukolta ja heti taas joku kuusi vihaisena "Ryssän penikoille" kirouksiansa. 

Silloin tällöin vaikutti siltä, kuin jossain olisi ollut menossa tappelu. Yhtään ihmettelemättä voin vakuuttaa kaikkien vihaisten ihmisten olleen oikein taitavia yllyttämään toisiansa, ja itsekin provosoitumaan tappelemiseen. Eräskin Venäläinen heitti jonkin täysinäiseltä sipsipussilta vaikuttaneen esineen Suomalaisen päälle. Vielä oli kaikenlaista yleistä sikailua. Lenteli kaljapulloja, tölkkejä, soihtuja ja vieläpä ilotulitteitakin. Ei ollut vessaa lähistöllä, joten kaikki hätää kärsivät miehet tekivät Stadikan viereisesta puistoalueesta uuden yleisen käymälänsä.

Kaikki tämä huomioon ottaen ei varmaan ole kovinkaan suuri ihmetys kun ei vesiselvää pientä uskovaista napannut tämä tunnelmointi. Kämppis sanoi minulle ottelun jälkeen--joka muuten päättyi 3-0 Venäjän voittoon-- että häntä harmitti, kun en ottanut niin aktiivisesti osaa Suomen kannustamiseen. 

Tämä ei ollut kovinkaan kannustava ensimmäinen kokemus jalkapallon maaotteluista.