Olin ensimmäistä kertaa suorittamassa siviilipalvelijan velvollisuuksiani torstaina. Minun vastuualueeseeni kuuluvan 2d-luokan oppilaat olivat ensimmäisenä päivänä kaikki kovin herttaisia. Uusien ihmisten kanssa ei toisaalta välttämättä aluksi uskalleta olla oma itsensä, mutta oppiessa tuntemaan toisen ruvetaan heti hyppimään vähän nenille. Jos olen oikein käsittänyt, on kaikilla oman luokkani oppilailla jonkin asteisia keskittymisvaikeuksia, mikä ei suinkaan omalta osaltaan auta asiaa. Lasten tekee mieli leikkiä ja peuhata, mutta pitäisi myös opiskella allekain laskemista, käsitöitä ym. taitoja.
Kuten edellä mainitsin: Oppilaat olivat kovin mukavia kaikki ensimmäisenä päivänä. Minulla oli positiivinen fiilis ja lapset tutustuivat uuteen sivariin innokkaasti. Toisena päivänä Oli jo hieman villimpää kun porukka rupesi miten sattui kun opettaja ja toinen luokanavustaja sattuivat kumpikin olemaan ulkona selvittämässä erästä oppilasta kohdannutta kiusantekoa. Ylimmät auktoriteetit olivat poissa ja lapset huitoivat toisiaan tekemillään neulontatöillä(´A`)\. Sain jotenkuten pidettyä lapset sotimasta toisiaan vastaan, mutta kyllä tästä hommasta pitää oppia vähän lisää ettei auktoriteetinpuutteeni aiheuta mitään vakavampaa.

Torstaina sattui muutakin: Olin odottamassa erästä muusikkokaveriani tulevaksi, että olisimme yhdessä voineet hieman harjoitella soittamista. Vääntäydyin Malminkartanon juna-asemalle odottamaan sovittuun aikaan kaveria. Aikaa kuluu eikä kaveria kuulu, ja tietenkään en saa puhelimellakaan yhteyttä. Katselen aikani kuluksi ohikulkevia ihmisiä ja yhtäkkiä ohi kulkee eräs valkoiseen pitkäliepeiseen toppatakkiin pukeutunut aasialaisen oloinen kirjaa rintaansa vasten puristava kainon oloinen ja übersöpö tyttö. Pää kääntyi ihan tahtomattakin tuijottamaan jälkeen ja ensimmäinen ajatukseni oli että puhuisin hänen kanssaan jotain, ihan mitä tahansa! Tyttö jatkaa matkaa kohti junatunnelin loppupäätä ja pysähtyy penkomaan laukustansa jotain ja saman tien minä lennähdän hänen jälkeensä. Puhuttelin tyttöä, mutta hään ei osannut suomea. Tämähän ei tietenkään ole mikään este, joten rupesin innoissani selittämään kuin heti hänen ohikulkiessaan minulle tuli sellainen olo että hänelle täytyy puhua jotain. Tyttö juttelee iloisesti takaisin ja kysyy olenko tulossa samaa matkaa... Mutta minähän olin venttaamassa sitä kaveriani (T-T). Pöyh, toivottavasti näen sen tytön joskus uudestaan.

Viikonlopun lähestyi ja sekös maistuu kenelle tahansa. Eilen kävin Helsingissä hakemassa eräänlaisen ääninauhurin musiikkiliikkeestä. Jumalalle kiitos, tulin oikeaan aikaan hakemaan laitetta, sillä sen hinta olisi kallistunut seuraavien päivien aikana melkein satasella. Sivarilla ei ole varaa ostella n.300 euron laitteita jatkuvasti. Vaihdoin musiikkiliikettä sillä etsiskelin John McLaughlingin nuotteja osoitteessa: http://www.youtube.com/watch?v=HBxz3o9e0yw soitettuun biisiin. Sain tietää ettei haluamaltani artistilta ole ilmestynyt nuotteja sitten 80-luvun ja olin aivan maassa tämän takia : (. Menin sitten ostamaan jonkin Paco De Lucian nuottikirjan ja eräs myyjä meni etsiskelemään hyllyjä ja toi minulle nuottikirjan kappaleista, jotka kyseessä olevat herrat soittivat kerran keikallaan San Franciscossa. Sain melkein sydänkohtauksen, itkin onnenkyyneliä ja olin flipata aivan täydellisesti. Nuotit juuri niihin lauluihin mitä kaipasinkin ja joita ei mistään olisi pitänyt löytyä löytyivätkin ihan vierestä. Olin onnellinen kotiin tullessani. Sain kaiken mitä tarvitsin ja vähän enemmänkin. Uskon kehittyväni kitaristina kuluvan vuoden aikana, jos vain jaksan nyt harjoitella näitä mahtavia biisejä^^.

Vuorokausirytmi alkaa olla ihan kunnossa ja hommat hanskassa, mutta ei kannata hätiköidä liikaa. Kyllä minulle saadaan koulussa ties mitä talkkarinhommia ja juoksupojan pestejä vielä aikaiseksi :D. Pessimistihän ei tunnetusti pety :P.