Eilen kävin ensimmäistä kertaa noin kahteen vuoteen parturissa. Syy tähän oli lähestyvä kuoron konsertti, joka pidettiin tänään klo 19.00. Oli hassua käydä kynittävänä--vaikka totuuden nimissä on sanottava, että vaihtelu virkisti mukavasti--siitä kun jonkin verran aikaa kun viimeksi EN näyttänyt terroristilta tai vuoripeikolta.

Tulin siis kotiin pää huomattavasti ylimääräisestä lastista keventyneenä, mutta vielä piti huitoa sellaisella parran ajamiseen käytettävällä aparaatilla, sillä parturilla ei ollutkaan semmoista konetta, vaan hän käytti vain saksia. Siinä partaa ajellessani tulin tuumineeksi kuinka "hyvältä" näyttämisestä koituu aivan liikaa vaivaa. Jatkossa en taidakaan jaksaa vaivautua kovin usein moisia operaatioita suorittamaan--kelpaanhan ulkonäöstäni huolimatta Jumalalle:P.

Eksyn nyt hieman sivuraiteille, mutta haluan vielä välttämättä sanoa esiintymispuvustani sanasen. Siivoilimme kerran asuntoamme kämppikseni kanssa. Hän oli luvannut siivota huoneensa ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin ja samalla hieman järjestelimme olohuoneen tavaroiden järjestystä. Olimme jo vähän aikaa olleet valmiita olohuoneen kanssa kun kämppikseni yhtäkkiä näytti minulle tummaa pukua ja suoria housuja. Kuulemma se oli jäänyt entiseltä kämppikseltä, eikä kukaan ollut sitä kaipaillut takaisin, joten hän antoi sen minulle:D. Samalla sain häneltä ison läjän T-paitoja ja muita vermeitä. Vaatekaappini pullistelee. Isä todella pitää huolen lapsiensa tarpeista :). Tarvitsinkin itselleni konserttipukua.

Takaisin tähän iltaan. OK. Parta kondiksessa, puku päällä ja tukka putkella. Ja eikun baanalle.

Matkustaessani Vantaalle Myyrmäen kirkkoon, jossa konserttimme tultiin pitämään, rupesin jo hiukan jännittämään esiintymistä. Olin lähtenyt hieman etuajassa ja siten saavuin hyvissä ajoin paikan päälle. Laittelin siinä itseäni viimeisen päälle "konserttikuntoon" ja juttelin muitten kuorolaisten kanssa. Muutamat laittoivat muodonmuutokseni merkille ja puhelivat yllättyneen näköisinä kuinka on nuorukainen nyt hianon näköisenä. Yksi jopa otti kamerakännykällä kuvan sanoen kuinka tuo kuva lienee joskus kymmenen vuoden päästä legendaarista katsottavaa:P. Toivottavasti saan jossain vaiheessa ladattua sen kuvan tänne galleriaani.

Väkeä valui pikkuhiljaa paikalle, joten lopetimme lämmittelemisen, äänenavaukset ja kenraaliharjoitukset. Kanssamme tuli laulamaan Jämsäkosken ja Kuhmoisen kuorolaisia. He astuivat ensin konserttisaliin ja me järjestäydyimme menemään heidän jälkeensä. Aivan viimehetkellä päätettiinkin laittaa minut kulkemaan kuoron etunenässä laulupaikoille, mikä loi pientä jännitystä, mutta enää ei tuntunut niin jännittävältä kuin aikaisemmin, joten astuin rohkeasti esiin ja johdatin kuoromme paikoilleen kirkon etuosaan.

Meidän kuoromme osuus esityksestä tuntui menevän kivasti--ja tuntui kuin olisin pysynyt nuotissa paremmin kuin aikaisemmin. Menimme sitten istumaan ja odottamaan vierailevien kuorojen esitystä. Jämsäkosken ja Kuhmoisen yhteiskuoro astui asemiin--he lauloivat yhdessä, sillä heidän kuoronsa johtaja johtaa kumpaakin kuoroa joka tapauksessa.

Kiinnitin huomioni erääseen laulajaan, joka vaikutti hieman oudolta, sillä hän käveli erään kuorolaisen käsikynkassa asemiinsa, eikä vaikuttanut näkevänsä eteensä lainkaan. Hän otti nuottivihkonsa ja piti sitä täysin auki ja yleisöön päin--hänen nuottipaperinsa näyttivät olevan täysin valkoiset ja sain hänestä muutenkin sen vaikutelman kuin hän ei oikein täysin tietäisi missä on. Tunsin jo hieman myötähäpeää kun vieressäni istuva kuorotoverini sanoi "Taitaa olla näkövammainen". Rukoilin että heidän esityksensä onnistuisi hyvin ja suljin silmäni, että vain kuulisin laulun enkä näkisi sitä miestä.

Jossain vaiheessa se laulaja ohjattiin käsikynkassa pois laulajien riveistä ja oloni oli jo vähän kurja--ajattelin näet laulajan osuuden olevan kokonaan ohi ja että hänet siksi vietiin sivuun, että muut saisivat siitä jatkaa. Yhtäkkiä urut alkoivat soimaan ja joku tenori lauloi voimakkaasti ja kauniisti jotain koskettavaa laulua. En nähnyt pylvään takana istuessani kunnolla esiintyjää, joten nousin seisomaan ja kurkistin pylvään takaa kuka siellä lauloi.

Olin yllättynyt kun huomasin sen voimakkaasti ja kauniisti laulavan solistin olevan se sama näkövammainen, jota aikaisemmin olin hävennyt. Näin hänen koskettelevan nuottipapereitansa nopeata tahtia ja sitten ymmärsin hänen lukevan nuottipapereitansa tuntoaistillaan. Hän oli pitänyt nuottivihkoansa yleisöön päin avoimena aiemmin, sillä hänen oli sillä tavoin helpompaa lukea nuottejansa. Istahdin takaisin tuoliini kuuntelemaan hänen lauluansa--joka totta tosiaan kuulosti todella kauniilta. Liikutuin kuulemastani niin paljon, että melkein rupesin kyynelehtimään siinä paikallani ja nenänikin alkoi vuotamaan. Aloitin käsieni taputtamisen ensimmäisten joukossa, ja tämä mies totta tosiaan ansaitsi aplodinsa--ne olivat kuin myrsky. Poistuin hetkeksi vessaan niistämään ja siistimään itseäni.

Kun vierailevat kuorot olivat esittäneet yhteisohjelmansa, me astelimme heidän joukkoonsa ja kaikki kolme kuoroa esittivät yhdessä vielä viimeisen kappaleen. Olo oli todella hieno kun koko ohjelmisto oli vedetty ja yleisö, vaikka olikin kovin pieni, antoi kovat kättenpaukutukset esityksellemme. Konsertin päätyttyä kaikki esiintyneet vetäytyivät takahuoneeseen kahvittelemaan. Saimme kahviemme lomassa nauttia erittäin täyttäviä ja maistuvia voileipiä. Kuoron jotkut jäsenet halusivat pitää siinä pieniä puheenvuoroja: Esityksiä kehuttiin, huulta heitettiin ja kaikkia kiiteltiin heidän panoksestaan. Ennen kaikkea tällaiset kokoontumiset ovat kuorolaisille sosiaalinen tapahtuma. Kuorojen yhteiskonserttien yksi tarkoitus on solmia uusia suhteita muihin kuoroihin--ja meidän yhteishenkemme vaikutti pelaavan aivan hienosti:D.

Kaiken päätteeksi minulle jäi makea olo. Ensi viikon sunnuntaina on taas yksi konsertti--tällä kertaa Tallinnalaisen naiskuoron kanssa. Luulen siitäkin tulevan jotain todella siistiä, kun kaikki sujui näin mukavasti^^. Jään odottamaan seuraavaa viikonloppua.