Kappas vain. En saanut tätäkään paikkaa, vaikka olin siihen toivoni laittanut :d. Nyt, melkein enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin, iski sellainen tunne että näinköhän tulen istumaan asevelvollisuuteni vankilassa, mikä ei suikaan tunnu enää kovin vieraalta ajatukselta. 

HKL-lomaani on jäljellä ehkä kaksi kuukautta, olen saanut kieltävän vastauksen useammasta paikasta ja pian osaan jo luetella avoimet paikat Helsingin,Vantaan ja Espoon alueelta. Olen sen listan selannut jo useampaan otteeseen läpi ja miettinyt: Jospa voisin vain hakea oikeita töitä ja työskennellä sen aikaa kunnes minut raahataan kiven sisään :D. Sitten kuitenkin mieleeni juolahtaa ajatus: Kenties Uomarinteen Rehtori, joka lupasi auttaa minua työn etsinnässä, löytääkin minulle paikan. Sitten vain jään odottamaan ja kuulostelemaan mitä tulevaisuudessa tapahtuu, ehkä pelaamaan pleikkaria, soittamaan kitaraa, tekemään käsitöitä ja tapaamaan kavereita siihen asti kunnes taas rupean huolehtimaan tilanteestani.

Mainitsinko jo olevani rahaton? Sinänsähän tämä ei haittaisi, mutta en halua olla rasitukseksi veljelleni ja sisarelleni, jotka asuvat Myyrmäessä. Jos rupean pyytämään heiltä joka kuukausi rahaa maksaakseni vuokrani, omatuntoni ei antaisi sitä minulle anteeksi. Kerran olen jo joutunut niin tekemään ja he auliisti antoivatkin minulle tarvitsemani. Mieluummin kuitenkin tekisin työtä sen rahan eteen. Nämä rakkaat ihmiset tarvitsevat itsekin rahaa ja joutuivat vinguttamaan visaa antaakseen minulle pätäkkää maksaakseni asumiseni ja 28" television, jonka eräs ystäväni myi minulle 40 eurolla. Kaikesta huolimatta olen aina tervetullut heidän pöytäänsä ruokailemaan ja kylään voin tulla milloin vain he ovat kotona, eikä heidän vieraanvaraisuudestaan voi löytyä keneltäkään moitteen varaa.

En ymmärrä miksi taivaalliseen Isään uskovia pilkataan kaiken aikaa.